lauantai 5. huhtikuuta 2014

6.4.2014

Näin palattu tännekin.Mukamas ollut kiire ja kirjoittelu jäänyt. Noh mitä taahtunut muutamassa viikossa, sen kun tietäsi koska oikeasti oon ollut ihan poikki, siis katki poikki ja väsynyt.


Perjantaina oli valkun kanssa tapaaminen ja otin puheeksi mun väsymyksen, oikeasti oon ollut ihan poikki? Syitä on ehkä monia, remontti kotona on vienyt voimia ja olen varastanut aikaa nukkumiselta, tässä saattaa olla yksi syy. Toisaalta oon nt niin poikki että painun maanantaina lekruriin ja tiistaina on gynekologi jotta saan tietää missä mennään, hormonit, viihdevuodet, rauta vai mikä mulla on ihan sama kunhan saan vastauksen. Väsymys näkyy siitä etten ole jaksanut eväitä tehdä enkä käyttää vaakaa käyttää ruuan punnisemiseen muutamaan viikkoon ja tämä minua nyt ketuttaa. Noh Satun kanssa käytiin tätä läpi ja sain uuden ruokavalion jossa on paljon hiilareita, jos niistä olisi apua. Eilen pamahti uusi ruokavlio postiin ja todellakin on ruokaa joten toivotaan että tuosta saan apua.

Noh remontti on alakerrassa tehty ja oikeasti kyllä tui minusta ihana ja oli kaiken vaivan arvoinen.
Yllä muutamia tunnelmakuvia olkkarista.

Sitten muu elämä, kuten itselleni olen luvannut, täytyy elää muutakin elämää kuin treennata ja dietata. 24.3 olin katsomassa likkojen kanssa Cheekkiä se uudestaan kaiman kanssa 11.4 ja tällöin Tavastialle. Viime viikonloppuna oltiin ystävä pariskunnan kanssa ulkona syömässä ja sitten päälle Kolmas nainen, ihan jees mutten kyllä mikään lemppari.

Salsaharrastus sujuu tosi hyvin vaikkakin on tanssina yllättävän vaikea, en edes tajunnut kuinka haasteellinen se on. Nyt käydään miehen kanssa salsatreeneissä 2-3 x vko ja mä niin niin rakastan niitä tunteja. Sen verran ollaan hurahduttu että pääsiäinen vietetään salsa festivaaleilla ja ohjelmassa on ainakin 8 h salsaa.
http://www.bailabaila.fi/salsafestivaali/etusivu/ En tiedä mistä johtuu mutta mä ja onneksi ukkokin tykkää tuosta salsasta todella paljon,niin paljon että ollaan mietitty Kuuban reissua, noin vuoden päästä kunhan taidot kasvaa.

Salilla oon käynyt nyt kolme kertaa vko, aamulenkkejä en ole jaksanut ainuttakaan?? Noh ehkä mä tästä virkistyn.Perjantaina oli Jarin kanssa pt-treenit ja ensimmäistä kertaa kolmeen kuukauteen käytin kättä kun tehtiin maastavetoa, täytyy sanoa että kyllä muo jännitti miten handu kestää, onneksi kesti eikä ole tullut kipeäksi.

Paino on nyt 75kg joten oon hallinut sitä, ei tipu eikä tule lisää, noh hyvä näin. Nyt ota ryhtiliikeen tuossa ruokailussa kun sain uuden ohjelman, ruokaa on todella paljon mutta - kcal mennään vaikkakin hitaasti. Noh mihin mulla mukamas kiire on ?? Ei mihinkään.


Täytyy vaan nauttia tästä matkasta ja ottaa samalla yhtä lunkisti kun meidän Vili tuossa ylhäällä. Vaalle meen vasta 2.5 Madridin reissun jälkeen.


2 kommenttia:

  1. Olet haastettu, ota vastaan tai unohda koko juttu. Löytyy blogistani :-)

    VastaaPoista
  2. http://superdieettikatja.blogspot.fi/2014/04/11-kyssaria-11-vastausta-11-haastetta.html

    Sinut on haastettu! :)

    VastaaPoista